Puheenjohtajan terveiset alkaneelle vuodelle

Hyvää alkanutta vuotta seuran jäsenille sekä yhteistyökumppaneillemme.

Edellinen vuosi oli tapahtumarikas ja kaikinpuolin menestyksekäs. Seura täytti kunnioitettavat 40 vuotta ja järjestimme runsaasti kilpailuja ja tapahtumia sekä saimme uusia yhteistyökumppaneita.

Lennätyskausi ei loppunut syksyllä vaan saimme n. joka toiseksi viikonlopuksi hallivuoron sisälennätystä varten Lietohalliin. Sisälennätyksissä on ollut runsaasti lennättäjiä ja lisääkin olisi mahtunut joten kaikki rohkeasti mukaan. Iso kiitos seuran jäsenille osallistumisesta kilpailuihin, talkoisiin ja sisälennätyksiin. Aktiivisella osallistumisella pystymme jatkossakin järjestämään tapahtumia ja kehittämään toimintaamme.

Syyskokouksessa todettiin nykyisen jäsenmaksun jääneen selvästi jälkeen hintojen nousun aiheuttamista kohonneista käyttökuluista. Myöskin -26 kentän vuokrasopimus pitää uusia. Uusi vuokrahinta tulee olemaan huomattavasti suurempi jolloin nykyiset seuran tulot eivät edes riitä pakollisiin menoihin. Tämän vuoksi kokous päätti kentän tulevaisuuden turvaamiseksi jäsenmaksuksi 80€ aikuisilta ja 20€ alle 17 vuotiailta.

Katse suunnataan kohti tulevaa ja se näyttää valoisalta. Tulemme järjestämään kilpailuja jatkossakin ja ainakin yhden tapahtuman ellei useammankin. Sisälennätyksiä jatkamme rytmillä jokatoinen viikonloppu mikäli vuoroja saadaan. Vuorot merkitään kalenteriin niiden varmistuttua..

Kevät tulee sieltä nopeasti joten nyt on hyvä hetki päivittää ja huoltaa omia koneita ja aloittaa kausi heti kun sää sen sallii. Toiset jatkavat ympäri vuoden säästä riippumatta. Toukokuussa ensimmäisenä kilpailuna aloittaa F3A ja siitä jatketaan eteenpäin päivämäärien varmistuessa. Oikein mukavaa ja lennokasta vuotta 2025. 

Ystävällisin terveisin 

puheenjohtaja Marko Nieminen


Julkaistu

ryhmässä

kirjoittaja: